Minikirjoja lapsille
Innostuin tänään pilvisenä päivänä raahaamaan askartelulaatikot terassipöydälle lasten kanssa. Vaikka aurinko ei paistanutkaan, ilma on sen verran trooppinen, ettei jaksanut olla sisälläkään! Ulkona sentään oli hitusen raikkaampaa.
Sain eräältä ystävältä kotikutsuillamme hyvän idean, hän kun aikoi ostaa Scenic Routen minialbumeita lapsille askarreltavaksi. Niihin voisi lapset itse liimata mieleisiään kuvia, lehdestä leikattuja tai omia valokuvia, maalata, piirtää tai kirjoittaa. Miten nerokasta!
Tuon huippuidean muistaessani raahattiin siis sekä omia skräppikamojani että lasten askartelulaatikko ulos, ja alettiin töihin. Ekaksi lapset saivat valita mieleisensä muotoiset minialbumit sekä muutamia kuviopapereita. Onneksi lapsista on tullut teettettyä ylimääräisiäkin kuvia, joten annoin muutaman hyvän kuvan molemmista liimattavaksi. Lisäksi käytimme akryylimaaleja, tusseja, chalk-liituja, tarroja, valmiiksi leikattuja Cosmo Cricketin elements -kuvia sekä aikakauslehtiä ja kesälomaesitteitä, joista sai leikata kuvia.
Aluksi yritin neuvoa taustapapereiden leikkaamista pohjalle, mutta se tuntui olevan 2 ja 4-vuotiaille liian työlästä ja ehkä tylsääkin. Mukavinta tietysti maalaaminen, tarrojen liimaaminen sekä kuvien ja papereiden leikkaaminen (siis nimenomaan leikkaaminen! Miten se onkin lapsista niin mukavaa. Kaksivuotias olisi leikellyt taustapaperitkin pieneksi silpuksi. Mutta siinäpä oliskin hyvä idea tehdä mosaiikkia paperisilpusta! Täytyy muistaa seuraavalla kerralla).
Yritin voittaa kiusaukseni neuvoa lapsia omien mieltymysten mukaan, ja annoin heille mahdollisimman vapaat kädet tehdä mitä itse halusivat. Vaikka se välillä tarkoittikin valokuvien leikkelemistä, maalaamista valokuvien päälle tai tarrojen liimaamista mihin sattuu.
Koko kirjaa emme kuitenkaan jaksaneet kerralla väkertää, onhan siinä kuusi sivua, 12 puolta yhteensä. Laitamme galleriaan kuvia sitten kun saamme kirjat valmiiksi!
Henna