Koulun kevätjuhla ja kortteja opettajille
Meillä oli eilen illalla koululla aivan ihanan keväinen kevätjuhla. Sellainen perinteinen näytelmineen ja suvivirsineen. Meidän pikku koulussamme on ihanat yhdysluokat ja pätevät opettajat, jotka arvostavat lapsuuteen kuuluvaa leikkimistä ja muita hienoja asioita. Niimpä kiitokseksi tärkeästä työstä lastemme kasvatuksen eteen me kylän vanhemmat keräsimme porukalla opettajille hierontalahjakortit ja minua pyydettiin tekemään mukaan kortit. Tällaisia syntyi:
Ensimmäisen tein 2.-3. luokan opettajalle, joka siis opetti kahta vanhinta lastani. Hän on ollut meille erittäin tärkeä ihminen, ja tämä rakastamani Cosmo Cricketin Homework-paperi näytti juuri sopivalta ja tarpeeksi hienolta hänelle. Paperin sisäpuoli oli täydellisesti tuollainen nostalginen taulukkokuvioinen, jolle on helppo kirjoittaa teksti. Etupuolen koristelin varjostamalla reunoja ruskealla musteella ja keräämällä kanteen pienen kollaasin, joka muodostuu kahdesta paperisuikaleesta, kangaskukasta ja metallisesta etikettipidikkeestä. Kaunokirjoituspaperin kiinnitin 1 mm kohotarroilla, paperiliitinkuvioisen sekä kangaskukan alla on 2 mm kohotarrat. Kukka ja etiketti on kiinnitetty haaraniitein ja etiketiksi leikkasin Homework -sanan kyseisen paperin infokaitaleesta. Kukkaan oli valmiiksi painettu tähän opettajaan sopivia sanoja kuten love, laugh, joy, inspire ja discover. Hän on englantiin erikoistunut luokanopettaja ja siten nämä kaikki sanat olivat sitäkin sopivimpia. Hän on myös vetänyt eka- ja tokaluokkalaisten enkkukerhoa ja halusi mukaan myös meidän eskarilaisen, Nathanin. Perjantai-iltapäivän enkkukerho taisi olla meidän lapsille kouluviikon kohokohta.
Sisäpuolella sotkin taas reunoja ruskealla musteella ja leimasin hyvää kesää -tervehdyksen. Muut kirjoitin ruskealla tussilla, tervehdystekstin alle tuli kuvaamisen jälkeen pitkä lista naapuriston lasten nimiä. En voinut vastustaa kiusausta leikellä pieniä paperilennokkeja saman sarjan Study Hall -paperista ja lisätä niitä tähän korttiin! :) Kyllä hänellä on ohjat käsissä ja mukava rauhallinen lapsiryhmä, mutta lapset ovat lapsia ja opettaja tarpeeksi huumorintajuinen. :) Liimasin lennokit ilmavasti kohotarroin, ja ne peittävät kahden haaraniitin taustapuolet kätevästi. Study Hall -paperissa on ihanat katkoviivat lentoreittejä kuvaamassa, mutta en saanut niitä leikattua mukaan, joten taiteilin omat viivat ruskealla tussilla.
Toinen kortti meni aamu- ja iltapäiväryhmien vetäjä ja apuopettaja Kaisulle, ja ajattelin, että hän pitäisi tästä Cosmo Cricketin Lesson-paperista. Jatkoin samaa rataa kuin ensimmäisen kanssa: ruskealla musteella sotketut reunat ja pieni kokoelma koristeita kannen vasemmassa alanurkassa: keltainen paperisuikale, kaksi kangaskukkaa päällekäin, vihreä haaraniitti, pätkä Bazzill Basicsin Sunbeam-kirjontalankaa, vajaan sentin mittainen pätkä 3 cm levyistä, retronkeltaista pitsinauhaa sekä K-kirjaimen negatiivi Scenic Routen vihreistä Redmond-pahvikirjaimista. Negatiivin takana on pala Cosmo Cricketin Animal Friends -paperia, ja kuosi jatkuu kortin sisäpuolella. Sisäpuolen viimeistelee Fancy Pantsin keltainen ricrac-nauha, ruskealla musteella viimeistellyt reunat ja leimattu tervehdys sekä käsinkirjoitus tussilla.
Kolmas kortti meni alaluokkien opettajalle: ensi vuonna hän opettaa eskari-ykkös-kakkosten ryhmää - lasten ikien mukaan valitsin nuo numerot mittanauhanpätkään. Se kuvaa jotenkin lasten kasvua. Kirjainpaperi on Scenic Routen Second Street, mittanauha Third Streetistä ja sisäpuolen numerot First Streetistä leikattuja. Kaikkien paperien reunat on sotkettu sopivan värisellä musteella ja kansi koristeltu vaahtomuovikukilla ja sinisillä lasihelmillä.