Uutisia, iloisia.
No niin, saan kirjottaa iloisia uutisia: olemme saaneet Amalian ihkaihania leimasimia kauppaamme!
Näitä onkin odotettu, suomenkielisiä ja hyvän suunnittelun johdosta monikäyttöisiä. Arvostan myös sitä että ne on tehty kierrätysmateriaaleista! Vähemmän syyllisyydentunnetta, vaikka hamstraisi enemmänkin niitä. Uusimmassa, huomenna ilmestyvässä Ihana-lehdessä tulee olemaan artikkeli niistä, innolla odottelen näkeväni sen itsekin!
Toinen mukava uutinen on laskiaisriehatarjouksemme, jossa on useita kauniita papereita lähes puoleen hintaan! Tarvitsimme pikaisesti lisää käteistä, jotta pystymme maksamaan seuraavan meille tulevan kontin rahdin. Ovatkin ne menneet nyt kaupaksi! Iso kiitos kaikille teille uuden kauppamme tukemisesta.
Kolmas hyvä uutiseni on, että löysin vihdoin kamerani laturin! Se oli ollut hukassa jo jouluaatosta lähtien; kas kumma kun löysin sen tietenkin tonttuvaatepussista. Joulupäivänä kun akku loppui, harmittelin, että en ottanut laturia mukaan mummulaan, mutta nähtävästi olinkin pakannut sen samaan pussiin lasten tonttuvaatteiden kanssa. Tonttuvaatteita ei tullut tänä jouluna käytettyä; kaikki viihtyivät aaton niin hyvin juhlapuvuissaan ja joulupäivät uusissa pukin tuomissa oloasuissaan. Minne tahansa kun menemme, pakkaan yleensä auton {ison sellaisen!} täyteen tavaraa, kaiken mahdollisen jota saattaisi tarvita, mutta juuri tuollaiset viime tingassa väärään kassiin tungetut tärkeät hukkuvat sitten seitsemän hengen tavarapinon syvyyksiin. Aloin nyt tammikuussa olla jo lähes epätoivoinen, kun ei ole päässyt yhtään valokuvaamaan. Harkitsin tosissani jo uuden laturin ostamista, tai kamerakaupassa kinuamista että lataisivat akkuni kerran pientä maksua vastaan, kuten kerran Roomassa sain tehtyä. Kun nuo maisematkin ulkona ovat olleet niin upeita! Parhaat pakkaskelit saattavat olla jo takanapäin, mutta nyt ehdin kyllä onneksi saada joitakin talvikuvia otettua. Tänään olenkin kuvannut lapsia enemmän kuin yhden päivän edestä, auringonpaiste on näinä selkeinä pakkaspäivinä taas niin upea että valaisee talon kaikki nurkat!
Itse asiassa myös puhelimenikin löytyi samassa siivousmyräkässä, mutta tämä alkaa olla jo liian noloa tunnustaa. Minulla on juuri koeviikko takana, ja siihen valmistautuessa talo kääntyikin lähes ylösalaisin. Puhelin oli lipastojen päälle kertyneiden tavarapinojen alla piilossa muutaman viikon, kunnes selvisin {kunnialla?} koeviikosta ja pääsin aloittamaan taas normaalielämän. :) Koeviikon jälkeisellä viikolla olen saanut todella paljon aikaan: tuntui todella hienolta keskittyä välillä fyysiseen työhön ja nähdä työn jälki saman tien. Sekä tavaroiden lajittelemisessa että lattioiden ja vessojen pesussa. Opiskelun jälki näkyi vasta kokeenpalautuspäivänä, mutta iloisena yllätyksenä kuitenkin. Nyt on ollut ihana palata tuttuun ja turvalliseen omaan vaaleanpunaiseen puhelimeeni, sen jälkeen kun oli pakko opetella hiukan käyttämään pojan Samsungia herätyskelloa ja pakollisia korvalääkärinajanvarauksia varten.
Ehdin tässä sentään muutaman rivin kirjoittaa, kun odotin lakanoiden kuivumista. Kuivuri lopetti juuri, joten minäkin pääsen nukkumaan. Öitä!
