Viimeisiä jouluvalmisteluja

Dec. 22, 2009 10 p.m.


 

Joka vuosi on kiireistä näin joulun alla, vai mitä? Tänä vuonna luistin kyllä ihan vapaaehtoisesti [vaikkakin olosuhteiden pakosta] monista valmisteluista, mutta tulee se joulutunnelma näinkin! Aikaa ei vain ole ollut tehdä kaikkea ajoissa ja täydellisesti, koulun ja työn lisäksi, joten joulusiivouksemme on ollut vain [hyvä jos] tavallista viikkosiivousta ja kaikki sotkut on työnnetty vaatekaappien lattioille; en ole koristellut koko taloa lattiasta kattoon vaan laitoin vain muutaman joulukoristeen olohuoneeseen, ja tänä vuonna pöydässä on enemmän ostettuja ruokia, pipareista lähtien. Täytyy sanoa että tunnelma on kyllä aivan yhtä ihana kuin jouluna aina! Joululauluja kuuntelemalla ja glögillä ja suklaalla herkuttelulla se syntyy ainakin yhtä varmasti kuin puunaamalla ja puurtamalla. Kuusenkin haemme vasta huomenna aatonaattona, vaikka yleensä olen hankkinut sen jo viikkoja ennen joulua!

 
Tässä on teille vielä viimeinen joulukortti näytille. On se joulukortti! :) Korttien teossa on parasta se, että kullekin kortin saajalle voi tehdä ihan heidän näköisensä kortin. Tämä retrokukkainen kortti lähti suklaakonvehdeilla täytettyjen retronpunaisten peltipurkkien mukana jouluksi (tai no, ainakin Uudeksi Vuodeksi!) kaupan tuotteiden valitsemisessa auttaneelle kaverille Amerikkaan. Kortti on tehty punaiselle kartongille retrokukallisesta ja retronvihreästä kuviollisesta paperista. Kartongin ja kaikkien papereiden reunat on varjostettu mustetyynyillä. Kortti on koristeltu turkoosinvihreällä American Craftsin huopanauhalla ja päälle on käsin ommeltu muutama tikki kirjontalangalla. Sisäpuoli on viimeistelty samalla vihreällä paperilla ja vasemmassa reunassa on kapea kaistale samaa kukkapaperia.
 

Sain muuten näiden jouluhöpinöiden välissä pitää kokonaisen vapaapäivän! Lapsuudenystävä Helsingistä varasi lauantai-illalle Kellarikrouvista pöydän ja kutsui syömään joulubuffetista! Sain vietyä lapset mummulaan hoitoon ja lähdinkin jo hyvissä ajoin perjantai-iltana junalla matkaan. Jopa junamatka oli harvinaista herkkua - sai turvallisesti ja makeasti nukkua koko matkan tuijottamatta tietä skarppina. Lauantaiaamuna nukuimme pitkään ja lähdimme shoppailemaan; ja sain haettua lapsille vielä muutaman lahjan joita ovat viime aikoina kaupoissa kinunneet, mutta joita en ollut onnistunut salassa ostamaan. Sai Alina siis kukkakoristeisen hiuspantansa, Nicholas taikurinvälineensä ja Olivia [hassun näköisen mutta] sisältä valaistun pehmolelunallen yölampuksi. Ja löysinpä itsellenikin joululahjan, tämän upean Vilan mekon - viimeisen kappaleen huippualennuksella tietenkin! Juhlavan kova kangas on upein koskaan näkemäni: mustia samettipintaisia barokkikuvioita mattakullanvärisellä pohjalla. Koska itsekin olen tällainen lipputanko, helmaan olisi vielä tarkoitus lisätä mustaa tylliä tai satiininauha antamaan muutaman tärkeän sentin lisäpituutta, mutta huvitellessa ajankulua ei huomannut ja iltakuudelta kangaskaupat menivät jo yllättäen nenän edestä kiinni. Lisäksi löysin vielä ihanan kuvissa näkyvän helmikorun, ja toisenkin... ja kolmannen sillä "selityksellä" että sen pitämisessä vuorottelemme tyttöjen kanssa! Se kääriytyikin hiustarvikkeiden kanssa Alinan pakettiin.
 

 
Herkullisen shoppailupäivän jälkeen palasimme ystävän kotiin purkamaan ostoskassit ja vaihtamaan vaatteet ja lähdimme syömään. Tulikin syötyä harvinaisen hyvin - ja kalliisti, työnantajan joululahjaksi antaman kupongin turvin. Alkupaloista joka ikinen suupala oli taivaallista, ja piti siinä istuskella ja jutuskella useampi tunti jotta pystyimme vielä maistella pääruokaa ja jälkiruokiakin. Illalla ajoimme kaupungin läpi jouluvaloja bongaillen ja usko tai älä: kotona leikimme prinsessoja kuin pikkutytöt! :D Pitihän meidän vielä kokeilla muitakin mekkoja, muiden muassa sitä jonka olin tuonut mukana kotoa, sekä tätä ystävän Vilasta löytämää uutta boheemia mustan ja kullan kiiltävää huivimekkoa, kaulassa toiset uudet simpukankuorista tehdyt boheemit helmeni:
 

 
Että rentoutuneena palasimme arkeen tälle viimeiselle viikolle ennen lomaa. Lapset lähtivät vielä kahtena päivänä kouluun ja eilen oli joulujuhla. Juhla pidettiin kyläkoulun pihalla pikkupakkasessa, kauniissa lumisateessa ja kynttilöiden valossa! Pimeyden, huurtuvien hengitysten ja isojen lumihiutaleiden takia minulla ei kovin montaa onnistunutta kuvaa juhlasta ole, mutta ehkä löydän muutaman näyttääkseni teille. Vaikka huomenna. Palataan siihen saakka!

Vielä hyvää jouluodotusta kaikille! terv. Heidi

 

Takaisin uutislistaan