Viikonlopun kuulumisia
Vihdoin on talvi kunnolla tullut! Ja juuri ajoissa jouluksi. Parikymmentä pakkasastetta taitaa olla ympäri Suomen, ja aurinko paistaa!
Ainakin täällä on paistanut. Kyllä koko koti näyttää ihan erilaiselta päivänvalossa! (Näetkö kuinka erikoiselta elävä kasvi ja jääkukkainen ikkuna näyttävät vierekkäin? Ehkä sitä ei kuvassa niin huomaa.) Olemme me suomalaiset varmaan jollakin tasolla tottuneetkin siihen pimeyteen: tänään olin pohjoisen puolelle antavassa olohuoneessa ja hätkähdin kun nurkan takaa loisti yhtäkkiä jotain outoa valoa. Mietin että kuka oli sytytellyt valoja ympäri taloa, vaikka lapset olivat yläkerrassa, mutta samalla ihmettelin että mikä valo voi olla noin oranssinkeltaista! Nousin ja menin nurkan taakse katsomaan, usko tai älä, ja hieman nolotti kun tajusin etten ollut auringonvaloa tunnistanut!
Meidän vauva on nyt kasvamassa isoksi. Taas kerran joudun vakuuttumaan siitä... Ehkä toisaalta pojan itsensä kannalta se on hyvä asia, mutta minusta se on kyllä lähinnä haikeaa. Joshua on yksi ja puoli vuotias ja rakastaa imuroimista, eihän siinä vielä mitään, mutta nykyään hän hakee itse kaapista imurin kun näkee keittiönlattialla muruja. Täytyy sanoa, että taitaa olla tässä talossa ainoa, joka murusia nähdessään juoksee heti hakemaan imuria, oma-aloitteisesti ja innokkaasti! Yöpaidassa, ennen aamupalaa ja vaipanvaihtoa. Olisipa vanhemmatkin lapset niin reippaita - itsestäni puhumattakaan. Silti se tekee minut haikeaksi.
Kai huomaatte, miten kaikki kaapinaluset läpi käytyään hän vielä laskeutuu kontalleen tai mahalleen tarkistamaan että tulee puhdasta? Hah, nauroin kun näin tuon, koska on se niin ihmeellistä kuinka jopa imuroimistavat opitaan sukupolvelta toiselle! Itse imuroin erittäin harvoin (ellei sitä jokapäiväistä keittiönlattiaa oteta huomioon) mutta silloin kun imuroin, siirrän joka ikisen huonekalun ja tarkistan mahallani että isojen sänkyjen ja piironkien alustat ovat puhtaita. Höpö Joshua.
Meillä on ollut vähän hulinaa täällä. Siis enemmän kuin tavallisesti. Semmoista hulvatonta riehumista, totaalista kuuroutta äidin puheelle ja kaikenlaista vinkumistakin jo monta päivää putkeen. Tänään tulin siihen tulokseen että se on nähtävästi vain väsymystä, lomantarvetta. Enää tämä viikko tarvii jaksaa! Ah, loma... Ehkä sillä väsymyksellä on jotain tekemistä myös joka toisella olevan nuhan, kurkkukivun ym. pahan olon kanssa. Joululomalla aiomme kyllä levätä niin paljon kuin mahdollista! Toivottavasti jatkuisivat tämmöiset pakkaskelit niin saisivat muutaman jääradan jäädytettyä kylälle.
Ihan tämmöistä hulinaa on kyllä vain silloin pikkuveli tulee kylään. Siinä on toistensa reppuselässä yksi jos toinenkin, ja alimmaisena on veljen vauva, uups. Ei vaan, tuo oli vain vitsi. Kyläily ja varsinkin lähimpien rakkaiden kanssa kyläily on pelkästään antoisaa ja virkistävää! Ja harvinaista herkkua. Veli perheineen pelasti meidän yhdeltä tappelun ja vinkumisen täytteiseltä päivältä. Oli vain pakko näyttää teille nämä hassut kuvat. :)
Eilen aloitimme jouluun kuuluvan rentoutumisen myös muuten kuin kyläilemällä. Vietimme ihanan päivän kylpylässä uimassa, koko sakki! Mukana oli muitakin lapsille tärkeitä henkilöitä, sisaruksiani ja ystäviä, joten päivä oli aivan mahtava. Muutaman tunnin uimisen, saunomisen, jätskillä herkuttelun ym jälkeen söimme vielä vatsat täyteen riisipuuroa ja kotimatka oli - sanomattakin selvää - aika hiljainen. Itsekään en loppumatkasta saanut silmiä pysymään auki - jouduin lopulta pysähtymään ja ottamaan vartin nokoset - vain kymmenen kilometrin päässä kotoa. Hitaasti, mutta turvallisesti päästiin kotiin ja peittojen alle!