Kortteja, kortteja..

Sept. 26, 2009 9:52 p.m.

Lähiaikoina olen tehnyt aika lailla kortteja. Boomin aloitti se ensimmäinen saamamme korttitilaus eli nyt olen tehnyt kortteja joka lähtöön jo kolmen viikon ajan! Siis silloin harvoin kun on aikaa harrastamiselle liiennyt, lähinnä iltamyöhään ja viikonloppuina. Sanoinko edes että viime viikonloppuna jätimme lapsemme hoitoon ja kokoonnuimme siskojen, kälyjen ja kavereiden kanssa yhdessä askartelemaan ja skräppäämään? Itsehän tein ensin sen kansion valmiiksi, sitten skräppäsin pari sivua ja päädyin taas kortteiluun.

Kortteja on niin ihana tehdä! Kun ottaa jonkun tägin tai ylijäämäpaperinpalan käteensä ja pyörittelee sitä korttipohjan päällä, niin kaikki palaset loksahtelevat vain paikoilleen. Rakastan tehdä kortteja, koska niissä minulla ei ole mitään suorituspaineita kun pääosassa ei olekaan tärkeä, kullanarvoinen valokuva. Skräpätessä haluan pitää valokuvan tärkeimpänä elementtinä ja annan muiden koristeiden vain tukea ja avustaa oikean tunnelman saamisessa sivuun. Eli toisaalta valokuva on jollain lailla rajoittavanakin tekijänä kokonaisuudessa. Korteissa taas saa käyttää juuri niitä sävyjä ja koristeita jolta juuri sillä hetkellä tuntuu!


Tiesitkö että on semmoinenkin päivä olemassa kuin World Card Making Day eli maailmanlaajuinen korttiaskartelupäivä? :D Tänä vuonna se osuu lauantaille 3.10. eli viikon päästä! Onko suunnitelmia? Olisi kyllä mukava kokoontua kortteilemaan.

 

Tässä uusinta satoa, mitä olen ehtinyt kuvaamaan:


Punaharmaa pakettikortti CC Everafter-tägipakkauksesta, kuviollisista sekä yksivärisistä papereista. Tein tämän siis häälahja mielessä mutta yhtä hyvin näköjään sopisi mihin tahansa arvokkaaseen juhlaan tai joulupakettiin.

 


 
Onnittelukortti hääjuhlaan tai vaikka kaasolta tai ystävältä morsiamen polttareihin! Tarvikkeet olivat taas CC Everafter tägi, Everafter kuviollisia, BB Lagoon sinivihreä ja BB Fig Swirl vaaleanharmaa yksivärinen sekä musteella varjostetut reunat.


Tykkään myös yleensä hiukan koristella kortin sisäpuolta. Valkoinen tai muu vaalea kortin sävyihin sopiva yksivärinen paperi kirjoituspuolella viimeistelee kortin aina täydelliseksi; joskus liimaan sen vain vasemmasta reunasta jolloin se jää "liehuvaksi" kuten kaupasta ostetuissakin korteissa yleensä on. Toisinaan liimaan sen kokonaan ja sitten koristelen yhdellä pienellä viime silauksen tekevällä kukalla, tarralla tai nauhanpätkällä.

Huomenna lisää kuvia! :) Öitä, ja viikonloppuja lukijoille!
terv. Heidi

Takaisin uutislistaan